Anneli Kekki – Virkaten 5.-29.8.2015

DSC_0047Elokuun ajan Galleria Framillessa voit käydä ihailemassa Anneli Kekin Virkaten–näyttelyä. Anneli Kekki on vuonna 2011 Karkkilaan muuttanut lastenhoitaja, jonka vapaa-aika kuluu rakkaan harrastuksen käsitöiden parissa. Virkkauksen lisäksi hän harrastaa neulomista sekä vaatteiden suunnittelemista ja ompelemista. Hän on kulkenut äitinsä jalan jäljissä jo pienestä asti tehden käsitöitä. Taitavana 10-vuotiaana hän virkkasi koulussa valkoisesta villalangasta villapaidan punaisine tupsuineen. Näyttelyn työt ovat valmistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suurin osa on ihan omaa designia, vain muutama työ on tehty täysin lehden ohjeiden mukaan.  Anneli Kekki pitää materiaalivalinnoissa tärkeänä kriteerinä ekologisuutta. Lähestyessä aikuisen naisen ikää, syntyi ajatus omasta näyttelystä. Käsitöilläni on tarkoitus antaa ihmisille elämän iloa. Kaikki työt ovat Annelille rakkaita lapsia ja tällä hetkellä työn alla on palmikkovillaneuletakki juuri syntyneelle lapsenlapselle. Suunnitelmissa seuraava näyttely neuletöistä, mutta milloin ja missä, myhäilee Anneli salaperäisesti.