Taidelainaamo esillä Galleria Framillessa 9.1.- 2.3.2019

Galleria Framillessa vuoden ensimmäisessä näyttelyssä on esillä taidelainaamon teoksia kahdeksalta taiteilijalta: Soile Hovila, Salla Savolainen, Fiona Ansink, Jorma Suonto, Inari Krohn, Mira Matilainen, Kiti Kronholm ja Jarmo Suojärvi. Teokset ovat tyyliltään ja tekniikaltaan hyvin erilaisia. Esillä on piirroksia, grafiikkaa, kuvakudoksia, akvarelleja, jne. Taidelainaamotoiminnalla galleria haluaa edistää paikallisen kuvataiteen leviämistä ja tuoda tunnetuksi lähialueen kuvataiteilijoita.

Mira Matilaisen maalauksia

Taidelainaamotoiminta on lähtöisin Yhdysvalloista 1920-luvulta ja Suomessa ensimmäinen lainaamo aloitti toimintansa 1970-luvulla Joensuussa. Taidelainaamo oli alun perin kirjaston ja paikallisen taiteilijaseuran yhteistyötä, jonka ajatuksena oli, että kuvataidetta sai lainata koteihin pientä korvausta vastaan. Teosten lainaamisen ajateltiin olevan helpompaa kirjastosta kuin taidegalleriasta.

Nykyisin lainaamot ovat siirtyneet kulttuurikeskuksiin, mutta toimintaa pyörittää yleensä paikallinen taiteilijaseura. Suomen suurin valikoima löytynee Helsingistä Rikhardinkadun kirjaston yhteydestä. Heillä on nettisivuilla lainattavissa yli 9000 teosta. Suomen pienin valikoima löytyykin Karkkilasta. ”Vaikka valikoima on pieni ja seinätilaa vähän, paikalliset taiteilijat ovat tervetulleita tarjoamaan töitään taidelainaamoon.”, toivoo galleristi Pia Majava.

Teoksen lainaaminen on taiteen kuluttajalle edullinen ja vaivaton tapa hankkia taidetta. Teoksen voi lainata kotiin, jossa siihen voi tutustua paremmin ja päättää vasta myöhemmin, että hankkiiko sen omaksi. Teoksen voi lunastaa omakseen kertaostona tai kuukausimaksua maksamalla kunnes teos on kokonaan maksettu. Lainaaminen tapahtuu kuukausijaksoissa ja vuokra riippuu teoksen hinnasta (n. 20–250 euroa/kk). Galleria Framillessa pisin lainausaika on kolme vuotta. Tervetuloa lainaamaan!

Näyttely on avoinna ke-pe klo 10-17 ja la klo 10-13.