Galleria Framillessa on maaliskuussa esillä Satu Peltosaaren näyttely NO RULES. Teokset ovat sekatekniikalla tehtyjä kollaaseja ja maalauksia. Näyttelyn nimi viittaa siihen, että taiteella ei ole sääntöjä. Luovuus vapautuu, kun sen oivaltaa. Taiteen peruskäsitteiden opiskelun jälkeen taiteen säännöt on tehty rikottavaksi, jolloin vasta voi syntyä ainutlaatuista ja omannäköistä taidetta.Tämä on Sadun kolmas näyttely Galleria Framillessa. Punaisena lankana on ollut naisteema ja kollaasit. Tähän näyttelyyn on tullut värejä lisää aikaisempiin verrattuna.
”Taiteen tekeminen on osa jokapäiväistä elämääni, johon suhtaudun kunnianhimoisesti ja äärimmäisellä rakkaudella. Itse olen aina pitänyt eri tekniikoiden ja materiaalien kokeiluista töissäni. Tänä vuonna värit ovat valloittaneet mieleni. Pidän myös tekstin ja kuvan yhdistämisestä, joka liittyy myös työhöni mainosten suunnittelussa. Työssäni ideoin mainostekstejä, kuvaan ja käsittelen tuotekuvia ja yhdistelen kokonaisuuksia.”
Satu on harrastanut taiteentekoa siitä asti kun kynä on kädessä pysynyt ja hän on opiskellut taidetta useilla eri kursseilla koko aikuisiän. Taiteenlajeista erityisesti piirustus, maalaus ja valokuvaaminen ovat lähinnä sydäntä. Teosten aiheina on usein ihminen ja luonto eri tekniikoilla toteutettuna.
Karkkilassa Satu on asunut 13 vuotta (ja nuoruudessa pari vuotta) ja käy töissä Helsingissä. Hän toimii yhteyspäällikkönä kirjakustantamossa ja työnkuvaan kuuluu valokuvaamista, kuvien käsittelyä ja mainostekstien suunnittelua. Työssä taide on myös tärkeässä osassa ja Satu päässyt toteuttamaan kirjankansia, kortteja ja valokuvasommitelmia.
Samaan aikaan Sadun teoksia on nähtävillä myös Galleria Bremerin pop-up –näyttelyssä, johon hän on osallistunut aiemminkin. Helsingissä asuessaan hän on ollut mukana useissa työväenopiston näyttelyissä. NO RULES -näyttely siirtyy huhtikuussa Karkkilan Kirjastogalleriaan ja täydentyy samalla uusilla teoksilla.
Näyttely on avoinna ke-pe klo 10-17 ja la klo 10-13.