Viime vuonna Karkkilan rautapäivien aikaan nähtiin kuvanveistäjä Jari Männistön (s. 1965), veistoksia Galleria Framillessa. Tänä vuonna saadaan taas ihailla taiteilijan tuotoksia näyttelyssä nimeltä ”Satanen”.
Taidegallerioiden kilpailukyky ja olemassaolon taistelu on tämän hetken Suomessa erittäin kovaa. ”Satanen” on kannanotto pienten gallerioiden säilymisen puolesta. Kaikkien näyttelyssä olevien töiden hinta on sata euroa. Jos veistoksesta on kiinnostunut useampi henkilö, niin teoksesta voi aina tehdä korkeamman tarjouksen. Näyttelyn lopussa korkein tarjous voittaa. Jos on onnekas, teoksen voi kuitenkin saada satasella.
Männistön tempauksella on tarkoitus saada huomiota ja kiinnostusta gallerioita ja taidetta kohtaan. Näyttely ei ole mikään taiteen alennusmyynti vaan puhtaasti keino herätellä ihmisiä miettimään taiteen arvoa. ”Eihän satasella oikeasti pystyisi pidemmän päälle tekemään tällaisia juttuja, noutaja tulisi nopeasti.” Männistö toteaa.
Männistö työt ovat pieniä veistoksia hopeasta, marmorista, pronssista, tinasta, puusta ja graniitista. ”Katselin mitä työhuoneellani on, keräsin ne pöydälle ja annoin vilkkaan mielikuvituksen tehdä työt. Toki muutaman duunin jouduin ihan alusta asti tekemään ja valamaan.”
Näyttelyssä olevat teokset ovat eräänlaisia puhdetöitä, joilla ei ole mitään tiettyä merkitystä ja ne on höystetty taiteilijan kierolla huumorintajulla. Yhteen veistokseen on tullutvaikutteita esim. lätkän MM-kisoista.
Näyttely on avoinna 5.6.-6.7.2019, ke-pe klo 10-17 ja la 10-13.