Seija Kortelainen: LÄHELTÄ JA KAUKAA 14.5 – 8.6.2013

Seija Kortelainen,s.1940,harrastelijamaalari työväenopistojen puitteissa. Aikaisempia näyttelyitä yhdessä Hiidenopiston Pusulan maalareiden kanssa vuodesta 1997 ja Karkkilan Työväenopiston maalareiden kanssa vuodesta 2006 vuosittain. Saukkolan meijerimuseolla yhteisnäyttely Hilkka Salmikarin kanssa v.2006.

öljy kankaalle 50 x 70 cm

NI HAO -kuvia Kiinasta Eki Laakkonen 27.2-7.7.2013

IMG_4575-1Eki Laakkonen s.1950
– valokuvaaja vuodesta 1979
– useita valokuva- ja taidenäyttelyitä
– tv-dokumentteja
– lastenkirjoja
– julisteita ja postikortteja
apurahat: – Uudenmaan läänin taidetoimikunta
– WSOY:n kuvittajapalkinto
– Suomalais-Norjalainen kulttuurirahasto
– Hangon kaupunki

IRENE LAHTI – MUUTTOLINNUN VUOSI 25.1 – 24.2.2013

MUUTTOLINNUN VUOSI

Temperamaalauksia ja -kollaaseja sekä lasiveistoksia

Näyttelyni koostuu temperamaalauksista ja -kollaaseista sekä pienistä lasiveistoksista. Luonnon kiertokulun seuraaminen ja luonnossa liikkuminen ovat minulle tärkeitä asioita. Maalaaminen luonnossa tuntuu omimmalta. Käytän myös luonnosta keräämiä materiaaleja kollaasien tekoon.

Lasiveistokset on tehty uusiolasista Kristiinan kehyslasista, joka osoittautui mainioksi materiaaliksi. Sulatuspolton kokeiluista syntyi sarja Sulkasato.

Vuosi 2012 oli muutosten vuosi niin maailmalla kuin henkilökohtaisestikin. Jatkoin opiskelujani Pohjois-Suomessa ja työskentelin Etelä-Suomessa. Olin jatkuvassa liikkeessä. Tunsin itseni muuttolinnuksi vailla vakituista paikkaa.

Kohta muuttolinnut taas palaavat…

YSTÄVYSTEN VÄRIT: Outi Heiskanen ja Inari Krohn

8.-20.12.2012 ke-pe 10-17, la 10-13 ja su 12-16

Kahden kansainvälisesti tunnetun kuvataiteilijan yhteisnäyttely Karkkilassa.

-Inari Krohnille metsä on pyhä paikka ja hänen töissään keskeisintä ovatkin väri ja valo luonnossa. Hän tuntee käsintekemisen onnea ja rakentaa maalaukset ja vedokset ajatuksella, odottaen että oikea väri ja muoto löytyy.

-Outi Heiskanen eli Heis, ilmoitti vuosi sitten olevansa molottaja. Hän sukeltaa laiturilta, mololta, mielen valtamereen ja kartoittaa töissään mieltä. Akateemikko, professori ja kuvataiteilija Outi Heiskanen tunnetaan grafiikastaan ja herkästä viivastaan. Hänellä päättyi juuri syksyllä 75-vuotisjuhlanäyttely Helsingissä, Didrichsenin taidemuseossa. Outi Heiskasen elämästä ilmestyy lähiaikoina kirja ”Alkumeri”, jonka on laatinut taidegraafikko Otso Kantokorpi.

Jarmo Suojärven näyttely 2.11 – 5.12. 2012

Näyttelyni nimi on Noitaympyrä, joka on myös yhden teokseni nimi. Se on kunnianosoitus kalliomaalaustaiteelle ja kädenojennus muinaisille kalliomaalareille.

Maalaukseni ovat kollaaseja. Keräsin tyhjentyneitä värituubeja vuosia tietäen että jonakin päivänä ne tulevat käyttöön. Paksulla maalikerroksella ja kiinnitetyillä esineillä saan maalauksiini haluamaani kolmiuloitteisuutta.Kuten töistäni huomaa rakastan yhtä paljon erämaita kuin suurkaupunkejakin. Pyrin myös ymmärtämään että ihminen on osa luontoa niin erämaassa kuin suurkaupungissakin.

Näyttelyn aukioloajat ke -pe 10 -17.00 ja la 10 -13.00 sekä sop.mukaan

keltainen hauki ja sininen lootus