”Lumenviipymä” Aino Salmen valokuvia Itä-Euroopasta 4.4.-29.4.2017

Juliste-AinoSalmi-FINAL5-pieni (1)

Eri asiat ovat vieneet minut itä-Eurooppaan. Työ. Uteliaisuus. Ihmiset. Tunnelma. Jotenkin huomaan aina palaavani sinne. Itäisessä ilmassa tuntuu leijuvan tietty seisahtuneisuus. Miksi tehdä mitään, kun mihinkään ei kuitenkaan voi vaikuttaa? Siltojen kaiteet ovat kullattuja, ja kun kullan alta alkaa pilkottaa mädäntynyt rakennusaines, ilmaantuu jostain työmiehiä haalareissa maalaamaan päälle uutta kultamaalia. Kaikkea pyörittää niin suuret voimat, ettei niitä voi pistää järjestykseen ja lajitella taulukkoon. Korruptio on jotain niin suunnatonta, ettei sitä voi käsittää. Sen lonkerot ulottuvat kaikkialle. Se tarttuu kaduista jalkapohjiin. Sitä tulee jokaiselta kanavalta tv:stä. Kadun kerjäläiset keräilevät sitä purkkeihinsa. Kaikki tuntuvat odottavan jotain. Jevgen odottaa vallankumousta, Tamara odottaa oikeuksia seksuaalivähemmistöille, Ivana odottaa Jeesusta. Kaoottisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden keskellä ihmisten sisällä hohkaa erityislaatuinen lämpö. Kadulla ohikulkeva mies nostaa minut reppuselkään, ja auttaa ohimennen minut kamerareppuineni kadussa ammottavan metrisen aukon yli. Sitten hän jatkaa matkaansa töihin.

Kommunalkassa elävä vanha nainen haluaa välttämättä tarjota minulle teetä ja marmelaadipalasia. Hän jakaa huolellisesti ruosteen rypistämästä pyöreästä metallipurkista viimeiset viisi arvokasta tahmeaa palasta: itselleen yhden ja minulle loput neljä. Underground-yökerho on kärrätty pois ennen kuin kerkeän sinne kamerani kanssa. Miliisi on saanut tietää, että paikalla oli ollut homopareja, ja homous on Venäjällä laitonta. Jäljellä on enää autio tila, hapsuovi ja vedenkeitin. Saan kuitenkin teetä. Siihen tulee seitsemän palaa sokeria.

Rakkaus. Kuolema. Sokeripalat. Kaikki on vähän suurempaa. Ääripäät ovat äärimmäisiä. Vääryys on niin väärää, että se puhdistaa ilmaa ja saa näkemään tarkemmin. Suuressa kontrastissa lopulta pienet liikkeet ovat suuria. Melankolia on lämmintä. Yhtäkkiä muistaa taas miltä tuntuu ilman hengittäminen. Kuvasarjani tutkii itäistä arkimaisemaa. Tässä näyttelyssä nähdään unohdukselle alttiita välähdyksiä Venäjältä, Puolasta, Latviasta, Virosta ja Valko-Venäjältä. Mukana on myös muotokuvasarja moskovalaisista naisista. Kuvat on otettu vuosina 2011-2015.