Kiti Kronholm: Love at first sight 10.-27.1.2018

 

Gallerian Framillen vuoden 2018 ensimmäinen näyttely Love at first sight avataan keskiviikkona 10.1, kun karkkilalaisen Kiti Kronholmin värikkäät pastellityöt valtaavat näyttelytilan. Esillä on yli 30 piirustusta, joiden inspiraationa ovat luonto ja sadut.

Kiti on harrastanut taiteita yli 20 vuotta. Alunperin kiinnostus musiikkiin ja kirjallisuuteen on toiminut hyvänä inspiraationa myös piirtämiselle. Hän on ollut mukana useassa yhteisnäyttelyssä mm. Karkkilan kirjastossa. Piirtämisen lisäksi hän harrastaa runoja ja on julkaisut kaksi omakustanteista runokirjaa. Tuorein julkaisu “Kuva on jo heilahtanut” on myynnissä näyttelyssä.